Posts Tagged ‘suomeksi’

Saturday, 1 November 2008

Haastetta pukkaa

Blogini on saanut lisää prenikoita, kuten tuossa vasemmalla nähtävän myyrän, jonka sain Minä taidan olla tavallinen aivan blogista, sekä tämän haasteen Mieli Maailmalle blogin Emmieltä. Taidanpa laittaa vastauksia vaihteeksi Suomeksi, ihan siitä syystä, että flunssainen pää ei oikein jaksa käännellä kysymyksiä kielestä toiseen.

Elikkä, haaste kuuluu “Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.”

Jaa-a, mitäköhän omituisia tapoja meikäläisellä sitten mahtaisi olla…

1. Rakastan uusia lehtiä, niiden tuoksia, sivujen siisteyttä ja sitä odotuksen tunnetta kun en vielä tiedä mitä sivuilta imestyy. Yritän välttää tilanteita joissa joku toinen saattaisi päästä käsiksi lehteeni ennen kuin olen lukenut sen. En toki suoraan kehtaa kieltää ketään lukemasta lehteä jota en vielä ole avannut, mutta toimenpiteen seuraaminen suorastaan raastaa sydäntäni. :D

2. Jalkani vispaavat lähes aina, etenkin sängyssä. Mies aina valittaa tulevansa merisairaaksi.

3. Jätän syödessä aina ‘parhaan palan’ viimeiseksi. Tämä tuottaa harmia silloin jos vatsa ehtii täyttyä ennen kuin pääsee sinne parhaaseen osaan saakka…

4. Ajattelen enimmäkseen englanniksi tai ainakin englannin lauserakenteella, tämä tekee suomen kirjoittamisesta hidasta, mietin koko ajan onkohan tämä nyt oikein.

5. Rakastan ja keräilen kaikkea lapsellistä krääsää, kuten tarroja. Pienet söpöt jutut voivat piristää päivääni kummasti.

Jaa, olipas hankalaa miettiä mitään omituisuuksia. Ehkä olen vaan liian normaali tälläisiin juttuihin. :P

Eteenpäin laitan tämän kaikille, jotka eivät ole vielä kyselyyn vastanneet, mutta jotka palavat halusta niin tehdä!

Sunday, 14 September 2008

Meemiä pukkaa

Maurelitalta tupsahti parikin Suomalaisissa blogeissa kierrellyttä meemiä. Laitanpa pitkästä aikaa ihan Suomeksi vastausta. :D Eli kiitos kovasti tästä I Love Your Blog prenikasta, on oikeastaan aikas söpö!

Samaan syssyyn sain myös seuraavanlaisen musiikkimeemin :

“Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!”

Jaa-a, on viimeaikoina ollut aika heikoissa vetimissä tuo uuden musiikin etsiminen ja löytäminen. Ei oiken aika tahdo vaan riittää kaikkeen. Joten enimmäkseen iPodissa soi tällä hetkellä vanhat tutut suosikit. Meikäläisen musiikkihan on tunnetusti sitä ‘masismusaa’, että jos tanssijalan haluat vipattamaan ei ehkä kannata näitä linkkejä klikkailla. :D

Damien Rice – Baby Sister
En tule varmaan koskaan kyllästymään Damienin ääneen, karismaan, sanoituksiin tai melodioihin. Ehdottomasti karismaattisin artisti jonka olen livenä (noh, Antony Hegarty tulee hyvänä kakkosena) nähnyt. Toivottavasti pääsen vielä osalliseksi mahdollisimman monesta livekonsertista tuleivaisuudessakin…

Antony & the Johnsons – Hope There’s Someone
Siinähän olikin mainio aasinsilta Antony & the Johnsons:iin. :P En malta odottaa ensi kuuhun ja konserttiin London Symphony Orchestran kanssa. Oi että. Tämän miehen ääni ja autenttisuus on jotain aivan utopistista.

Tonic – If You Could Only See
Tämä oli suosikkibiisejäni joskus about kymmenen vuotta sitten ja jostain syystä se on nyt taas noussut kuuntelulistoilleni. Kaunis melodia ei mene koskaan muodista.

Imogen Heap – Glittering Cloud (The Plague Of Locusts)
Imogenin seuraavaa levyä on saatu odotella jo ihan liian kauan. Jossain vaiheessa saatiin esimakua mahtavan Glitterin Cloud biisin verran, ja heinäkuussa julkaistiin virallisesti Not Now But Soon, toivottavasti lisää on tulossa – ja pian!

Alanis Morissette – Tapes
Oih, olen niin iloinen että Alanis on palannut ruotuun. Alanis on minulle sellasia ‘foundation’ artisteja, jonka laulut ovan muokanneet ajatuksiani ja omakuvaani monessakin elämänvaiheessa. Kesäkuussa Brixton Academyssä hän lumosi minut, ja koko yleisön, täysin – energia keikalla oli jotain käsittämätöntä.

Jaa, kenellekköhän tätä nakkaisi eteenpäin, aika monessa blogissa on nämä meemit varmaan jo kiertäneet. Laitetaan nyt ainakin Susannalle, Jennille, Evelle, Annelle (Hyvää Syntymäpäivää! :D), Marjutille ja Emmielle.

Saturday, 7 June 2008

Mademoiselle

Tänään kynsissä Go 4 it vol 2 shopista saapunutta Essien lakkaa sävyssä Mademoiselle. Oikein nätti ja luonnollisen pinkki sävy näin kesäpäivään. Iloisena yllätyksenä paketista löytyi myös tilaajapalkintona voittamani Max Factorin MasterpieceMAX ripsari. :)

Friday, 6 June 2008

Pahempi toistaan

Miksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantaaaaai. Vaikkakin mieluummin kylla vois aina olla lauantai, perjantaina kun taytyy kuitenkin raahautua tanne toihin. Tanaan ei vois kylla taas vahempaa kiinnostaa tama toimistossa istuminen. Alkuviikosta oli sentaan fiilikset jokseenkin positiiviset. Tai ainakin sellaiset ‘kai tasta jotenkin selvitaan’ tyyppiset. Mutta nyt sellanen lohduton alavire on taas tehnyt comebackin ja vaikka onkin perjantai ajatukset vetaa vaan samaa kehaa tyyliin ‘kuuluuko elaman olla vaan selviytymista?’. Jotain tarttis vissiin keksia joo.

Tuon taantuman huomaa myos siita etta iPodiin eksyy enemman suomalaista musiikkia. Kun selvittaa tietaan lapi aamuruuhkaisen Borough High Streetin ja kuulokkeissa pauhaa taysia Apulanta, kokee jotenkin selkeasti elamansa kahtiajakoisuuden. Miten onkin Suomeen niin ikava talla hetkella. Se on toi kesa. Ja tama masennuksenpoikanen. Noh, pitaa yrittaa sinnitella Heinakuun loppuun niin helpottaa…

Ihanaa kuitenkin, etta edessa on viikonloppu jona kalenteri nayttaa jokseenkiin tyhjaa. Jospa saisi vihdoinkin vahan jarkattya kotona juttuja joita ei koskaan ehdi jarkkailemaan. On myos kaikenlaisia keskenjaaneita projekteja joihin olisi kiva yrittaa puhaltaa uutta tuulta. Ja jos saa pysyy nain kivana voisi menna myos puistoon tai joenrantaan nauttimaan vahan elamasta ja auringosta. Toivottavasti nuo viikonlopun tunnit ei taas karkaa kasista. Niin kay nykyaan vahan liian usein… huomaa etta kaikki oma aika on hassattu johonkin taysin yhdentekevaan eika ole saatu mitaan jarkevaa aikaiseksi.

Mulle on tullut yon aikana joku omituinen mustelmantapainen ranteeseen. Sellanen pieni pyoree sinisenmusta juttu joka on keskelta selvasti punaisempi. Mikakohan verisuonenpoksaus siella on kayny, aika mysteeri. No ei ole ainakaan kipee ni ei niin haittaa, silti vahan ihmetyttaa.

Olen ihan yltiopaisen kateellinen tuolle uudelle toimittajalle joka on taalla nyt toista viikkoa. Se on taalla vaan kaks paivaa viikosta ja loput kolme tekee jotain omia freelance juttuja. Myoskin nayttaa ottavan tuollasia puolentoistatunnin lounastaukoja niina paivina kun on taalla… Se oikeen huokuu sellasta ‘elaman tasapainoa’… siina maarin etta tallaiselle suomalaisttain kateelliselle kyrailijaluonteelle tulee mieleen kaikenlaisia maanpallepudottamisfantasioita. Noh, pitaa varmaan kuitenkin yrittaa olla toisen puolesta iloinen ja ottaa ennemminkin ehka mallia omiin elamanmuutoksiin. Valittamisella ja toisten elaman kadehtimisella ei kai kovin pitkalle paasta.

Omista projekteista puheenollen, yksi verkkoon liittyva idea on niin pitkalla kehittelyvaiheessa, etta yritan varmaan viikonloppuna aloittaa varsinaisen rakentamisen. Mulla on vaan ajatus niin solmussa ideaan kiinteasti liittyvan sloganin osalta, etta se on hidastanut tata projektia jo jonkin aikaa. Mietin etta olisikohan tyhma ajatus laittaa blogiin pienimuotoinen ideakilpailu, jossa parhaat – ja toivottasti toimivat – ideat palkittaisiin jotenkin. Hmm. Toisaalta en haluaisi ikina paljastaa mitaan juttuja ennen kuin ne on valmiita, mutta olen taman yhden lauseen kanssa niin jumissa etta muiden freesit ajatukset voisivat ainakin potkia omat aivot enemman liikkeelle jos ei muuta…

Pahoittelen muuten skandien, seka suomen oikoluvun mahdollisuuden puutetta…

Saturday, 12 April 2008

Mediameemi

Nakituin tälläseen Maurelitan blogissa.

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
507.

2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Alunperin oli joku sellainen purkautumistarve, mutta aika äkkiä blogi muuttui selkeästi päiväkirjamaiseksi ja huomasin että sen avulla oli helpompi pitää muissa maissa (ja kait samassakin) asuvat sukulaiset ja kaverit perillä siitä missä mennään. Henkilökohtaisesti blogi toimii minulle tavallaan ‘arkistona’ ja aina silloin tällöin lueskelen vanhoja juttuja ja ihmettelen että mites silloinkin tuntu tuolta tai milloinkohan viimeksi oli se ja se päällä tms.

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Kotisivunani on Pageflakes jonka kautta seuraan niin blogilistaa kuin muitakin blogeja (tuosta sivupalkista ‘blog collections’ osastolta löytyy linkit), BBCtä, Hesaria, Iltalehteä, Flickriä yms. Lisäksi käyn silloin tällöin deviantArtissa kääntymässä, katselen suomalaista telkkaria tvkaista.fi:stä, ostelen/myyn juttuja eBayssa, sekä kuuntelen ja löydän musaa last.fm:n kautta.

4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
Varsinainen kotisivu on kait tuo mnoo.com, mutta kyllähän minut muualtakin verkosta löytää, sivupalkissa linkkejä.

5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
No englantia on täällä Englannissa vähän pakko. Ruotsia ymmärrän mutta puhumaan en kyllä ihan heti lähtisi. Italiaa luin joskus kesäyliopistossa ja Italiassa ollessa aika paljon ymmärrän, mutta enpä silläkään kielellä kenellekkää juttelemaan asti lähtisi…

6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
Heroes, Brothers & Sisters, Ugly Betty, Californication… Sitten kaikenlaisia huushollin osto/myynti/kunnostusohjelmia, malli/laulu/vaatesuunnittelu/yms-kilpailuja ja muuta hömppää.

7. Hissi vai portaat?
No hissi.

8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
Onnenlukuni on 5. Saako sitä paljastaa. Varastaako kaikki sen ny. En oikein tiedä onko sellasta epäonnennumeroa… en mitenkään erityisesti esim. karsasta numeroa 13.

9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Noku kaikki on varmaan tehny jo. No Susanna ja Jenni. Tiedän että ne ei oo yhteensä 3 mut WHATEVA.

Hei kun kerrankin on tällänen suomenkielinen postaus ni laitanpa tähän kuvan ku törmäsin Suvi Koposeen Gapissa.

Monday, 17 March 2008

Suomimatkailua

Piti sanomani että ollaan molemmat Suomessa 3-10.5, pääasiassa veroilmoituksen tekemisen ja jättämisen merkeissä, mutta jos on jollakin ikävä tai jotain ni tiedättehän sitte ainakin varautua ja olla vapaita sillä viikolla! Nih. :P

Monday, 17 September 2007

Muodin huipulla

No just. Valitsipa Susanna tosi hyvän päivän tämän haasteen heittämiseen… Voi elämä. :D

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Joopa. Eli asuni täällä Vantaan fashion centraalissä tänään on musta yöpaita yhdistettynä pinkkeihin pyjamahousuihin. Että sellasta. :P Vaikka täytynee tunnustaa että ei tämä nyt niin harvinainen asu ole kotona työskennellessä…

Nakkaan tämän eteenpäin ainoastaan Jennille, kun en ketään muutakaan keksi jolla en olisi jo haastetta nähnyt…

Friday, 7 September 2007

Kauniit ja rohkeet keskustelut

Tyoajalla on hyva chattaa tarkeista asioista. Kuten Susannan uudesta sulhasehdokkaasta, jonka nimen sain vasta tietaa.

Susanna: Jos meen sen kaa naimisiin ni sit se saa muuttaa nimensa Ridgeks
Susanna: mummo sais ihan omat kiksit
me: eroot sit heti ku oot saanu nimen
me: SIT
me: ma oon TAYLOR ja sa oot FORRESTER
me: ihan PERFECT
Susanna: OH MAN!!!
Susanna: IHAN PARAS
me: ooh ooh
Susanna: ihan pakko
Susanna: NYT
me: pakko!
me: :D
me: voi elama
Susanna: voi elama
Susanna: it’s meant to be!
me: it’s meant to be
me: :D
me: et sanonu ihan samoja perakkain :D en ees usko. :D nyt ollaa ihan jessica simpsonit
Susanna: :D
Susanna: JINX

Wednesday, 15 August 2007

Rockin’ in the city

Susanna heitti minua monissa blogeissa jo matkanneella rokkaavalla kunnialla. En oikein keksi kenen blogista tämä vielä puuttuisi, mutta jospa ojennan sen eteenpäin vaikkapa Maurelitalle.

The weather in London is weird (newsflash). It’s rainy and sunny and hot and cold all at the same time. I’m finding it very uncomfortable to sit in the office and pretend like it’s business as usual. I’m not very good at pretending in order to fit in or please someone in the first place, and this sort of situation is just uber difficult for me to handle. We’re even having an editorial meeting today. My motivation couldn’t be lower. To be honest, I couldn’t care less about the future of this publication at the moment.

Thursday, 9 August 2007

Miten sanoisit – meemi

Näitä olen muutamia tuolla blogeissa lukenut ja naureskellut. Se on jännää kuinka erilailla asioita eripuolilla Suomea oikein sanotaankaan. Blogeja lukiessa ei tule usein ajatelleeksi, että miltäköhän se kirjoittajan puhekieli oikein kuulostaa. On suomenkieli vaan aika rikas ja monipuolinen kieli. Mutta siis, tämän nappasin tuolta Provencen auringon alta.

Eli miten te sanoisitte seuraavat lauseet:

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.

Systerin punanen mekko mahtuu myös mulle.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?

Tarviitsä apua kirjotustehtävässä jonka mantsanope anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.

Okei, tehään niinku sä ehotit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.

Mummi sano, et se tulee hakee meijät noin viistoist vailla kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.

Mä meninki Hesaan dösällä ku myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?

Ootsä nähny mun isobroidin kännykkää missää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa;?

Ostitsä sen hameen, joka me nähtii viime viikol Henkas ja Maukas?

Saturday, 16 June 2007

Kuolleiden keräilijä

Enpäs ole tehny tälläsiä suomalaisia meemejä paljon, ni repästääs ny oikein…

Eli vastaa kysymyksiin valitsemalla joka kohtaan Wikipedian satunnainen artikkeli.

01. Mitä pelkäät?
Sinisorsaa eli heinäsorsaa. (Se on kyllä siinä mielessä hankalaa että kyseessä on yksi Suomen laajimminlevinneistä linnuista, eikä ne perkeleet muuta edes talveksi pois).

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Irlantilaisen tanssin. (En ihan varma ole saisiko sitten esim. ottaa vaikka koko Riverdance porukan, vai olisko kyseessä vaan sellainen oma tanssi omana seurana diili.)

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
Erik Zabelin, joka on saksalainen maantiepyöräilijä. (Jaa-a, oliskohan se sit niinku mun personal trainer vai?)

04. Mitä palvot?
Mirin linnaa Valko-venäjällä. (No mutta onhan se ihan ymmärrettävää.)

05. Salainen fetissisi?
Kharon (muinaiskreikaksi Χάρων), kreikkalaisessa mytologiassa Haadeksen lautturi. (S on vähän kyllästyny pukeutuun siks jo, mutta mua vaan niin kiehtoo kaikki kuolemaan liittyvä.)

06. Mistä näet unta ensi yönä?
Manitoban provinssin lipusta joka pohjautuu Ison-Britannian Red Ensign -lippuun. (Joo-o, en malta odottaa…)

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Kasvihuoneen. (Aina halunnu! :P)

08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan?
Sebastián Ramón de Albero y Añañosista, 1700-luvulla eläneestä espanjalaisesta säveltäjästä. (Lähestyisin enemmän fiktion pohjalta, olisi varmana jymymenestys.)

09. Mitä keräilet?
Vavá:a, oikealta nimeltään Edvaldo Izidio Netoa, joka oli yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimistä brasilialaisista jalkapalloilijoista. Kuoli 2002. (On hiukan riskaapelia puuhaa mutta eivät vielä ole pidättäneet.)

10. Mihin paras muistosi liittyy?
Juhani “Tami” Tammiseen. (Kyllä joo, lätkämuistot on mulle kaikkein lähinnä sydäntä. Oi Tami sitä hokkarisi kaarta jäällä!)

11. Turhin tietämäsi asia?
VIA Technologies, taiwanilainen elektroniikkateollisuusyritys. (Minä en paljon piirisarjoista perusta.)

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
MJan Čalounista, tšekkiläisestä jääkiekkoilijasta. (Niinno, tiedätte jo että lätkä on mulle SE juttu.)

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
Pump It Upin (PIU), korealaisen Andamiron tuottaman tanssipelisarjan. (En nyt kyllä olis vielä halunnu näitä bisnessuunnitelmia näin yleisesti paljastaa…)

14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
Lamminpään hautausmaa Tampereella. (Mulla on aina vähän ongelmia pitää pokka hautausmaalla, johtuu kai keräilyharrastuksestani.)

15. Entä itkemään?
Mu, kuvitteellinen kadonnut manner, jonka kerrotaan sijainneen Tyynellä valtamerellä. (Aatelkaa ny, ei sitä oikeesti edes ole. :( Niin surullista.)

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Rudolf Walter Rikhard Heßin, Saksan kansallissosialistisen puolueen varajohtajan. (Kuoli vuonna -87, mutta se pysyy aika hyvänä kuivattuna sängyn alla.)

17. Mitä sinulla on taskuissasi?

Abdul Illah (k. 1958). (Joku voisi luulla että hautausmaaharrastukseni on hiukan riistäytymässä käsistä…)

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Shaft ja orjakauppa (Shaft in Africa), vuonna 1973 julkaistu toimintaelokuva. (No ei siihen paljon tarvittu.)

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Surbahar, joka on näppäiltävä kielisoitin. (Äiti ei reagoinut mitenkään. Olisikohan aikaisessa iässä aloitettu surbahar harrastus pelastanut minut aikuisiän kuolemafetissiltä.)

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Pyhän Jaakobin katedraalin (kroatiaksi Katedrala svetog Jakova), joka on Kroatian katolisen kirkon katedraali Šibenikissä. (Jaa-a, jokseenkin ison kuopan saavat kaivaa, mutta ehkä sitten mahdutaan kaikki sinne, minä Adbul ja Edvaldo ym.)

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Lincoln (auto). (No sellanen pieni vaan.)

22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
Honiaran kansainvälistä lentokenttää (IATA: HIR, ICAO: AGGH), joka on Salomonsaarten ainoa kansainvälinen lentoasema. (Se on vaan niin ihana!)

23. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
Suvelasta, 1970-luvulla rakennetusta korkeiden tasakattoisten kerrostalojen lähiöstä Espoon keskuksessa. (No vedin siellä ekat kännit ni siitä se inspis lähti… kyllä sellainen rehellinen suomikuva iskis maailmalla.)

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Saab 92n, ensimmäisen sarjavalmisteinen SAABin valmistaman henkilöautomallin. (On se vaan nätti, vaikka on kaihtimetkin kiinni.)

25. Mikä sinä todella olet?
Olen sisimmiltäni Desmoteplaasi. Se on liuotushoidossa käytettävä valmiste jota käytetään verihyytymien hoidossa. (Ja nyt mä liukenen paikalta…)

Thursday, 24 May 2007

Kotona taas

Mistäköhän syystä tämä Suomeen paluu tuppaa jotenkin ahdistamaan. Etenkin viime aikoina olen huomannut, että pari päivää menee ihan sellaisissä synkissä fiiliksissä, ennen kuin tähän ‘vantaa-rytmiin’ pääsee taas kiinni. Laukku on purkamatta olkkarin lattialla, mies on kipeänä sohvalla ja minä naputa töitä tietokoneen ääressä… pää ihan jotenkin puuduksissa. Onneks on sentään viikonloppu tulollaan, jospa vaikka laittais hakien jotain kukkien tapaista pihalle. Ihan sillä että sais otettua ainakin vähän edustavampia kuvia asunnon myynti-ilmoitukseen jossei muuta.

Onko kukaan menossa elokuussa Ankkarockiin? Sunnuntailta vähän hotsituttais NIN ja Mando Diao. Olen tähän saakka kyllä onnistuneesti vältellyt koko tapahtumaa, mutta josko nyt olisi vihdoinkin aika… tai ehkä jopa viimeinen mahdollisuus tai jotain.

Thursday, 17 May 2007

Teemaviikko

Ihan outo itseinhoviikko menossa. Monta kertaa päivässä huomaan ajattelevani jotenkin tähän malliin: ‘vittu kuinka tyhmä/ruma/läski/saamaton mä olen’. En oikein tiedä mistä nää ajatukset tulee, koska viimeaikoina on kuitenkin ollut yleisesti ihan positiiviset fiilikset. Jaa-a, onkohan joku hormooniepätasapaino iskeny.

Noh, huomenna Lontooseen. Jospa se lopettais tämänsuuntaisten ajatusten juoksun.

Hyvää syntymäpäivää Susanna!

Wednesday, 9 May 2007

No mikä siinä ny taas mättää

Liityin sitten blogilistalle vihdoinkin, kun yllättäen tajusin kuinka kätevä se on suomalaisten blogien lukemiseen. Enpäs ennen ollut vissiin oikein oivaltanut kuinka tuo koko systeemi toimii. Vaikka vielä on vähän hakusessa että miten se oman blogin päivittyminen ym. tapahtuu, kun ei tuo ainakaan mitenkään näytä reagoivan tänne laittamiini uusiin kirjoituksiin. Vieläkin sanoo että päivitetty viimeksi sunnuntaina. Noh, eipä se nyt sinällään haittaa, mietityttää vaan että olenkohan osannut ruksata rasteja oikeisiin paikkoihin tms.

Se on vähän sellanen juttu että kun ryhtyy lukemaan enemmän suomeksi kirjoitettuja blogeja, alkaa jotenkin itseäkin hotsituttamaan kirjoittaa suomeksi enemmän. Siinä kun mietin minkälaisen nimen tälle blogille sinne listalle lätkäisisin, tuli ‘kaksoiselämää’ aika luontevasti mieleen. Elämäni kun tuppaa olemaan aika monella tasolla juuri sitä itseään – kaksi eri elämää kahdessa eri maassa. Vaikka toivottavasti tämä seuraava muutto Englantiin olisi jossain määrin pysyvämpi, jotta saisi tuota arkea ja identitettiä vähän eheytettyä. Tämä suomeksi kirjoittelukin herätti välittömästi mahdollista konfliktin tynkää kun herra rupesi kyselemään miksi kirjoitan suomeksi, jotain salaisuuksiako siellä on? :D No ihan siksi että välillä ajatus vaan kulkee suomeksi… kaipa se olisi ihan tervettä välillä omalla äidinkielellään avautua. Vai?

Thursday, 3 May 2007

No johan selkis

No selvisihän se pohjattoman vitutuksen syykin taas kerran. On se kumma että tässäkin iässä vielä saa kokea sen saman ahaa elämyksen yhä uudelleen ja uudelleen (lähes) kuukausittain – ai niin, siitäkö se johtuu! Että ei niinku vieläkään päässä sen verran pelitä että osais ynnätä yksi plus yksi, taikka jopa about 30 plus viisi. No mutta, ainakin voin nyt hyvillä mielin siirtyä PMS vitutusvaiheesta suoraan menkkavitutusvaiheeseen. Nyt kun taas tiedetään että itsellä ja omalla psyykellä ei paljon ole asian kanssa tekemistä niin johan helpottaa. Kuinka ihanaa onkaan kaataa vastuu koko paskasta joko biologian, jumalan tahi miesten (siinä on joku logiikka jos tarkkaan haetaan, se on saletti) harteille ja valittaa maailman vääryyttä sydämensä pohjasta ilman syyllisyyden häivääkään.

Ja jotta oikein saisi nauttia itsesäälissä rypemisestä saan huomenna vielä kunnian lähteä vuosittaiselle bussiseikkailulleni synkimpään Myyrmäkeen ja verovirastoon. Se on aina ilo kun saa setviä koko vuoden ulkomaan tulot ja matkakulut ja työhuonevähennykset sun muut mukavat asiat, joiden jälkeen saa tietää kuinka paljon sitä saa taas pulittaa (Englannissa maksettujen verojen päälle) siitä ilosta että saa Suomessa asua. Toki ilman Kela-korttia taikka muita turhia ylellisyyksiä. Kyllähän sitä maksaa extraa ihan vaan siitä ilosta että saa tätä Suomen puhdasta ilmaa hengittää. Täytyy sanoa että jos jotain asiaa mitä en tule Suomesta kaipaamaan pitäisi oikein hakemalla hakea, niin kyllä tuo verotus pääsisi sinne ihan kolmen kärkeen. Viinankittaamisen ja kadulle kusemisen seuraan.

Pitäisikö tähän loppuun nyt laittaa joku keventävä positiivinen kommentti. Ai ei vai. No ei sitten.

Wednesday, 2 May 2007

Sade on ihan hanurista

Pitää ihan kirjottaa suomeks kun ottaa niin pattiin tämä sää. Että ihan kesän alku häh. Kylmä on niin että hampaat kalisee, tuuli tuntuu iskevän luihin ja yritimiin asti ja kaiken kruunaa taivaalta tippuva jäätävä vesi. Jätte kiva. Mä olin just päässy jotenkin ihan kevät/kesä fiilinkeihin ja kaivelin sandaaleita kaapista niin tälläsen paskan iskivät. Ei sitä oikein tajuukkaan kuinka paljon joku sää vaikuttaa mielialaan ennen kun huomaa valittavansa koko ajan ja kaikesta, mutta ennen kaikkea siitä itestään, ihan vaan sen takia että on varpaat jäässä. Kele.

Ja vappukin meni ihan ohi. En ees muistanu syödä nakkeja.