Maurelitalta tupsahti parikin Suomalaisissa blogeissa kierrellyttä meemiä. Laitanpa pitkästä aikaa ihan Suomeksi vastausta. 😀 Eli kiitos kovasti tästä I Love Your Blog prenikasta, on oikeastaan aikas söpö!
Samaan syssyyn sain myös seuraavanlaisen musiikkimeemin :
“Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!”
Jaa-a, on viimeaikoina ollut aika heikoissa vetimissä tuo uuden musiikin etsiminen ja löytäminen. Ei oiken aika tahdo vaan riittää kaikkeen. Joten enimmäkseen iPodissa soi tällä hetkellä vanhat tutut suosikit. Meikäläisen musiikkihan on tunnetusti sitä ‘masismusaa’, että jos tanssijalan haluat vipattamaan ei ehkä kannata näitä linkkejä klikkailla. 😀
Damien Rice – Baby Sister
En tule varmaan koskaan kyllästymään Damienin ääneen, karismaan, sanoituksiin tai melodioihin. Ehdottomasti karismaattisin artisti jonka olen livenä (noh, Antony Hegarty tulee hyvänä kakkosena) nähnyt. Toivottavasti pääsen vielä osalliseksi mahdollisimman monesta livekonsertista tuleivaisuudessakin…
Antony & the Johnsons – Hope There’s Someone
Siinähän olikin mainio aasinsilta Antony & the Johnsons:iin. 😛 En malta odottaa ensi kuuhun ja konserttiin London Symphony Orchestran kanssa. Oi että. Tämän miehen ääni ja autenttisuus on jotain aivan utopistista.
Tonic – If You Could Only See
Tämä oli suosikkibiisejäni joskus about kymmenen vuotta sitten ja jostain syystä se on nyt taas noussut kuuntelulistoilleni. Kaunis melodia ei mene koskaan muodista.
Imogen Heap – Glittering Cloud (The Plague Of Locusts)
Imogenin seuraavaa levyä on saatu odotella jo ihan liian kauan. Jossain vaiheessa saatiin esimakua mahtavan Glitterin Cloud biisin verran, ja heinäkuussa julkaistiin virallisesti Not Now But Soon, toivottavasti lisää on tulossa – ja pian!
Alanis Morissette – Tapes
Oih, olen niin iloinen että Alanis on palannut ruotuun. Alanis on minulle sellasia ‘foundation’ artisteja, jonka laulut ovan muokanneet ajatuksiani ja omakuvaani monessakin elämänvaiheessa. Kesäkuussa Brixton Academyssä hän lumosi minut, ja koko yleisön, täysin – energia keikalla oli jotain käsittämätöntä.
—
Jaa, kenellekköhän tätä nakkaisi eteenpäin, aika monessa blogissa on nämä meemit varmaan jo kiertäneet. Laitetaan nyt ainakin Susannalle, Jennille, Evelle, Annelle (Hyvää Syntymäpäivää! :D), Marjutille ja Emmielle.
Maurelita says
Jee, taas pari uutta musiikkituttavuutta kuunneltaviksi… tämä on kivaa. Yhdeltä haastamaltasi löytyi Lastis-sociomap peräti !
Anonymous says
Kiva meme, kirjoitin siihen hirveällä vauhdilla het vastauksenkin 🙂 Oli kyllä aika vaikea valita… -Marjut
Anne A. says
Kiitos! Ja onnitteluista myös. 🙂 Pitää vastata jahka ehtii.
Emmie says
Apua, oon ihan pihalla kaikesta nykymusiikista sillä meillä kuunnellaan lähes pelkästään lasten musiikkia sattuneesta syystä 😀 Pitää palata tähän kunhan löytäisin jostain vähän lisää aikaa kaikelle kivalle töiden ja kotitöiden jälkeen… puuh….
Merja says
Kattelin hääkuviasi ja olihan mahtavia otoksia! Oon muutamat häät kuvannut ja onhan siinä hemmetisti työtä, sekä tilaisuudessa että varsinkin jälkikäteen… Mutta että ilman salamaa oot saanut noinkin hienoja vielä iltamyöhällä, upeita!